lauantai 24. marraskuuta 2012

Apinaevästä


Ukkila-reissusta palattuamme halusin heti antaa U:lle jotain lihaa, sitä ei nimittäin reissussa ollut tarjolla. Ei kai sillä vielä tässä vaiheessa ole mitään väliä, mutta jostain olen saanut päähänpinttymän siitä, että haluaisin joka aterialla tarjota U:lle sekä hiilaria että proteiinia. Aina se ei ihan onnistu ja joudutaan tyytymään kasvis- tai hedelmäateriaan. Tosiaan tuskin sillä vielä on mitään väliä mitä ateria sisältää, kunhan poika vaan saa jotain ”syödäkseen” millä treenata, mutta en vaan pääse yli tästä ajatuksesta etten halua pelkkää hiilihydraattipitoista tarjota. ([kyökkipsykologia]Osittain tämä ehkä johtuu siitä, että itse mieluiten syön vähähiilihydraattisesti. Se on oikeastaan ainoa syy miksi odotan kovasti että imettäminen loppuu, että voin taas palata entiseen ruokavaliooni. Olen lukenut, että vähäiset hiilihydraatit vaikuttavat vähentävästi maidontuotantoon, enkä halua tätä teoriaa alkaa testailemaan. Luulen että hiilarien karttelu on itselläni niin takaraivossa, että jotenkin alitajuisesti tuntuu oudolta tarjota pojalle pelkkää hiilaria. [/kyökkipsykologia])

Tein sitten kalkkunanjauhelihasta sellaisia pötkylöitä ja höyrytin kasviksia. No joo. Tulos oli se, että lihapötkylä jäi lähes koskemattomaksi kun sen sijaan kukkakaali ja varsinkin uusi tuttavuus kesäkurpitsa maistuivat.

Ennen reissuun lähtöä tein kokeiluluontoisesti erän apinaevästä U:lle. Resepti on ehkä maailman yksinkertaisin.

muussataan 1 banaani
sekoitetaan sekaan kaurahiutaleita kunnes seoksesta tulee taikinamaista
lisätään 1 tl (kookos)öljyä sekä
mausteeksi kanelia

Muotoillaan pellille pötkylöiksi ja paistetaan 200 asteessa 15 min.

Itse laitoin liikaa kaurahiutaleita, taikinasta tuli tosi jämäkkää minkä sitten kyllä maistoi. Eli seuraavalla kerralla vähän vähemmän kaurahiutaleita ja taikina saa jäädä löysemmäksi. Kookosöljyä laitoin myös enemmän kuin ohjeessa sanottiin, 1 tl ei nimittäin tehnyt taikinalle yhtään mitään. Oli varmaan melko pieni lusikkakin, mutta vaikka lotrasin sekaan varmaan kuusi lusikallista, en silti huomannut että se olisi tehnyt taikinalle mitään. Öljyn funktio jäi siis hieman epäselväksi. Ehkä se liittyi sitten makuun?

Apinaevästä tarjosin U:lle seuraavana päivänä aamiaiseksi ja se tuntui maistuvan.  

Apinaevästä suuhun
Huolellisen rekonstruktion avulla selvitin ruokailun päätyttyä, että pötkylästä selvästi puuttui pala, joka ei voinut olla missään muualla kuin U:n mahassa.

Rekonstruktoitu apinaeväs
Otin pötkylät mukaan matkaan ja luovutin yhden maistiaisiksi U:n 9 kk vanhalle pikkuserkulle, joka ihastui apinaevääseen ihan täysin! Huomattavasti näppärämmin pikkuserkku käsitteli pötköä kuin U, eikä jättänyt mitään rekonstruktoitavaakaan.

Ukkilassa ollessa U:lla oli muutama vaikea ilta ja yö, itki hurjaa kipuitkua eikä meinannut millään rauhottua. Kaivoin panadolit esiin, kun ajattelin että itkee hampaitaan, mutta taisi olla vaan vatsavaivoja. Heti tuli tietysti mieleen, että olisiko mahakipujen takana joku ruoka mitä U on syönyt. Voihan se olla että johtui ihan jostain muusta, tai voi olla ettei edes ollut mahakipuja! Mutta mä sitten epäilin heti sitä kauraa, oltiin nimittäin siinä vaiheessa muutamana aamuna syöty kaurapuuroa/apinaevästä. Niinpä päätin jättää hetkeksi sen kauran pois. En tiedä voisiko ne kivut edes siitä johtua, tai siis että olisiko U voinut sitä saada niin paljon syötyä että se voisi jotain aiheuttaa. Nyt U on ollut viikon syömättä kauraa ja eilen illalla maisteltiin taas apinaevästä, saa nähdä miten käy!

Tai no itse asiassa kävi sillä tavalla, että U nukkui ensimmäistä kertaa pariin kuukauteen 5 tuntia putkeen viime yönä! Periaatteessa en usko että kiinteä ruoka edesauttaisi pidempiä unia tai ainakaan että se olisi tavoittelemisen arvoista. Maidosta vauva saa kaiken tarvitsemansa ravinnon ja olen ollut sitä mieltä että mieluummin annan sitten sitä ravinteikasta maitoa useammin kuin vähemmän ravinteikasta kiinteää ruokaa harvemmin. Nyt ollaan kuitenkin nukuttu niin vähän ja huonosti, että ajattelin kokeilla antaa pojalle iltapalaa. Tähän asti on lähinnä syöty aamiaista ja/tai lounasta. U sai siis iltapalaksi apinaevästä, tällä kertaa sitä meni varmasti mahaankin asti paljon enemmän kuin viimeksi. Sitä en sitten tiedä että oliko se se mikä niihin uniin vaikutti vai joku ihan muu juttu. Ehkä testaamme asiaa vielä tänä iltana.

(//edit kävi myös niin, että tuli ehkä maailman isoin kakka. Hmm.)

ÄÄÄÄÄÄ mulla on ihan liikaa asiaa ja kirjotettavaa mielessä! Jos kirjotan kaiken tähän a) tämä postaus ei valmistu ikinä (olen nyt kirjottanut tätä kolme päivää…) b) tästä tulee niin pitkä että kukaan ei jaksa lukea. Jatkan siis juttua seuraavassa postissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti