6 kk tilannekatsaus

U:n kehittymisestä sormiruokailussa olen halunnut jo pidempään kirjoittaa. Nyt on hitusen yli kolme viikkoa ruokailua takana ja U täyttää huomenna 6 kk! Tämä on siis varmaan hyvä aika kertoa missä mennään. Mietin kirjoittavani, kuinka U:n kehittyminen on ollut ”huikeaa”, mutta no rehellisyyden nimissä ei se nyt ihan niin huikeaa kuitenkaan ole ollut. Totta kai kehitystä on tapahtunut paljonkin, mutta ei mitään dramaattista muutosta.

Ruokarytmi

Ruokarytmi meillä on pysynyt melko samanlaisena. Yritän antaa U:lle 3 ateriaa päivässä, siis aamiaisen, lounaan ja päivällisen/iltapalan. Välillä tämä onnistuu hyvin ja välillä huonosti, useimmiten jotain siltä väliltä. On ollut päiviä jolloin U ei ole saanut mitään kiinteää syötävää koko päivänä, mutta on ollut jopa muutama päivä jolloin olen onnistuneesti tarjonnut kaikki kolme ateriaa. En ota toistaiseksi paineita asiasta, kiinteä ruoka kun ei vielä ole se pääasiallinen ravinnonlähde.

Ruokahalu

Olen huomannut selkeää vaihtelua U:n ruokahalussa. En tiedä johtuuko se päivästä, kellonajasta, väsymys- ja nälkäasteesta vai mistä, mutta välillä kiinteä ruoka maistuu paremmin kuin toisena hetkenä. Kovin kauaa U ei vielä jaksa keskittyä syömiseen, kelloa en ole katsonut mutta luulisin että vajaa puoli tuntia on ihan pisin aika minkä U on pöydässä viihtynyt. Yleensä aika taitaa olla lähempänä varttia.

Ruuan määrä

Tietysti se syödyn ruuan määrä kiinnostaa, vaikka en olekaan sitä mieltä että kaikki pitäisi syödä tai että mitä enemmän sen parempi. Toistaiseksi kuitenkin maissinaksu on ainoa ruoka, jonka U on syönyt ihan kokonaan (lukuunottamatta sitä käteen jäävää osaa). Tämä saattaa tietysti selittyä sillä, että ne maissinaksuthan käytännössä sulaa suuhun... Muita ruokia U järsii ja kaikessa on nähtävissä hampaanjälkiä sekä todisteita siitä, että paloja on purtu irti. Missään nimessä U ei kuitenkaan vielä syö/niele paljon. Vaippa kertoo sitten omaa kieltään asiasta, sen mukaan jotain kuitenkin menee ihan mahaankin asti. Edelleen vaipasta on tunnistettavissa ihan ruuan paloja, eli ainakaan suurin osa niellystä ruuasta ei vielä sula. Vaippatavaran koostumus on muuttunut pikkuisen tummempaan ja kiinteämpään suuntaan, sikäli kun tämä ketään kiinnostaa. 

Ruualla leikkiminen

Noin viikko sitten yhtäkkiä huomasin, että U on alkanut tutkia ruokaa ja leikkiä sillä. Ihan alussahan U vei vaan kaiken heti suoraan suuhun. Eräänä päivänä U käytti monta minuuttia niinkin mielenkiintoiseen puuhaan, kuin tomaatin tökkimiseen etusormella. Ruokaa nykyään tökkimisen lisäksi myös sivellään ja puristellaan sekä sillä hakataan pöytää. Sitä myös jonkun verran tiputetaan lattialle siten, että käsi viedään suoraksi sivulle ja päästetään ruuasta irti. Tämä ei varmaankaan ole vielä tarkoituksellista.

Kokeillut ruuat

U on aloittanut ruokailutaipaleensa tutustumalla yksittäisiin raaka-aineisiin. Hän on maistanut monia kasviksia ja hedelmiä ja muutamia lihoja, sekä kananmunaa. Viljoista on mennyt maissinaksuja, riisikakkuja sekä kaurapuuroa. Kerran annoin U:lle myös pastaa, mutta sitä U taisi vaan nuolaista kerran.

Olen ajatellut, että U voi sitten siirtyä enemmän syömään oikein ruokaruokaa, siis samaa mitä aikuiset syövät, kun käden motoriikka vähän kehittyy. U ei osaa vielä tarkoituksellisesti avata kämmentään nyrkistä, eli kaikki nyrkin sisällä oleva jää saavuttamattomiin. Luulisin, että aikuisten ruokia on helpompi syödä sitten, kun hän pystyy käyttämään koko kättään syömiseen.

Kana- ja possusuikaleita aikuisten kastikkeesta olen antanut U:lle, joka tykkäsi niistä kovasti, mutta ongelma oli juuri tuo suljettu nyrkki. Välillä U sai vahingossa hyvän otteen suikaleen päästä, jolloin palasen sai hyvin suuhun.

Syömistaidot

U on alusta asti osunut ruualla hyvin suuhun ja saanut suht hyvin poimittua ruokaa pöydältä. Jotkut palat ovat edelleen haastavan mallisia tai tosi liukkaita, on tässä edelleen äidilläkin opettelemista että mitä/miten kannattaa tarjota. Tiesin, että ruuat pitää aluksi leikata tikkumaisiksi paloiksi jotta niissä on ”kahva” josta saa kiinni, mutta leikkasin ihan liian isoja tikkuja. Huomasin jossain vaiheessa, että U:n oli vaikea saada liian pitkää tikkua suuhun. Huomaan kuitenkin, että U:n taidot tässä asiassa ovat karttuneet tosi paljon. Nyt U saa otettua pöydältä sellaisia paloja, joita ei vielä pari viikkoa sitten saanut. Syömisen liikerata on harjaantunut tosi paljon, enää U:n ei tarvitse juurikaan keskittyä ruuan suuhun viemiseen, vaan käsi löytää itsestään oikean reitin.

Huomasin hassun muutoksen lusikan käsittelyssä pari päivää sitten. Aikaisemmin U on ottanut vaakatasossa lusikkapää edellä tarjotun lusikan ja vienyt sen siitä suoraan suuhun. Nyt yhtäkkiä puurot päätyivätkin kaikkialle muualle kuin suuhun, kun U yhtäkkiä otti samoin tarjotun lusikan käteensä ja kiepautti sen ympäri niin, että saikin suuhunsa lusikan peräpään. U yllättyi itsekin ja alkoi itkemään kun kova muovinen pää tuikkasi yläkitalakeen. En tiedä mikä siinä on, mutta entinen tapa ei enää toimi. Nyt täytyy tarjota lusikkaa peräpää edellä ruoka alaspäin, että U saa sen oikeinpäin suuhunsa. Tämä asettaa haasteita, koska jäähtynyt puuro ei meinaa pysyä nurinpäin olevassa lusikassa…

Käsien motoriikka on vielä ihan ”alkeellisella” tasolla, eli kuten jo mainitsin, U ei osaa avata nyrkkiä tarkoituksellisesti. Kurkkutikuista on aina järsitty molemmat päät, mutta keskusta on koskematon. Ruokaa menee tosi paljon hukkaan, mikä yllättäen on ollut minulle pieni ahdistuksenaihe. Usein napsin siisteimmät palat itse U:n lopetettua, enpä tiedä miten hyvä tapa se sitten taas on tulevaisuutta (ja linjoja) ajatellen.

Suun motoriikka on taas puolestaan kehittynyt jo melko paljonkin. Ihan ensimmäiset ruokailukerrat olivat sitä, että U vei ruuan suuhun, irvisti, veti ruuan pois suusta ja pudotti sen pöydälle. Ja sitten sama uudestaan. Sitten kuvioihin tuli mukaan imeskely ja sitten pureskelu. Ensin pureskelu oli sellaista vähän-sinne-päin – liikettä, mutta nyt kuuluu jo kunnon narskutus kun kurkkutikku on käsittelyssä. Nyt U myös pureskelee jo ruokaa suussa, tai tekee ainakin sellaista pureskeluliikettä. Palojen pureskelu on myös kehittynyt, aluksi U ei tajunnut kuinka paljon ruokaa voi suuhun laittaa tai kuinka isoja paloja voi pureskella. Juuri tänä aamuna ihailin kun U hienosti nakersi apinaeväästään pieniä paloja irti ja sitten pureskeli niitä ja ilmeisesti nielaisi ne. Nyt siis on ollut jo havaittavissa ihan tarkoituksellista nielemistä.

No nyt kun tämän kirjoitti, niin onhan tämä melko huikeata kehitystä kolmessa viikossa J

Turvallisuus, kakominen

U ei kao (?? taivutetaanko se noin :D) oikeastaan kovinkaan paljon ja se vähäkin on tässä kolmen viikon aikana vähentynyt. En tiedä johtuuko se siitä, että hän ei saa vielä varmaan hirveästi paloja irti ruuasta vai mistä. Yskimistä tapahtuu ehkä enemmän kuin varsinaista kakomista. Yleensä U hienosti sylkee/työntää kielellä liian isot palat pois suusta. Kerran on yskäisyn mukana lentänyt ruuanpalanen suusta, se ehkä oli sitten luisunut vähän liian kauas nieluun.

Olen ihan oman mielenrauhani vuoksi ollut antamatta U:lle sellaista ruokaa, joka aiheuttaisi itselleni sydämentykytyksiä. Lähinnä ajattelen sitä minimaissia. U tykkäsi siitä kovasti, mutta sen imeskely näytti siltä että U imaisee sen henkeen hetkellä millä hyvänsä. Ei kai niin olisi tapahtunut, enkä silloinkaan keskeyttänyt imeskelyä, mutta eipä ole tullut tarjottua sitä toiste. Oikeastaan kaiken muun U on saanut hyvin käsiteltyä suussaan, jauheliha pötkylän muodossa oli ehkä sellainen mistä lähti jotain muruja irti ja sai aikaan vähän kakistelua.

Haluan kirjoittaa tähän liittyen aiheesta, josta en ole mistään muualta lukenut. En siis tiedä onko tämä jotain, mitä kaikki sormiruokailevat lapset tekevät aloittaessaan, vai oliko tämä pelkästään U:n juttu. Silloin ihan alussa lähes kaikki mitä U laittoi suuhunsa, sai aikaan hirveän irvistyksen. Ei siinä mitään, tietysti uusia makuja ja ihmeellisiä koostumuksia. U myös sai ihmeellisiä väristyksiä välillä kun laittoi ruokaa suuhun, ihan sellaisia voimakkaita että kädessä ollut ruoka lensi pois kädestä. En tiedä kumpi aiheutti kumpaa, mutta välillä väristyksen yhteydessä U teki myös sellaista yökkäävää ilmettä, siis ilman ääntä. Se oli ehkä se, mikä minut kaikkein pahiten säikäytti. Näytti nimittäin ihan siltä kuin poika olisi tukehtumassa kun ääntä ei kuulu ja yökkäilee. Välillä kesken ruokailun U:n naama saattoi muutenkin vääntyä kamalaan irvistykseen, joka näytti vähän siltä kuin johonkin sattuisi tai jotain. Aina hän kuitenkin sitten jatkoi ruokailua ihan tyytyväisenä, eikä ilmeen/väristyksen/yökkäyksen ohimentyä tuntunut enää olevan mitään ongelmaa. Kunnes tuli seuraava.

Mietiskelin jo silloin kun noita tuli, että mistähän ne johtuvat. Tulin siihen tulokseen, että näitä ”oireita” esiintyi lähinnä silloin kun U luultavasti nielaisi jonkun ruokapalan. Epäilen, että pureskelematon ruokapala vahingossa nielaistuna, varsinkin kun nielu on tottunut pelkkään maitoon, voisi saada aikaa tuollaisia ilmeitä ja muita. Tuota vaihetta kesti ehkä vajaan viikon ja sitten ne vaan loppuivat. Luulen nyt, että tuo on ihan normaalia tuossa aloitusvaiheessa, mutta kyllä se silloin säikäytti kun en ollut mistään tuollaisesta kuullut enkä siten sellaiseen varautunut. Mietin kaikkea, että aloitettiinko me liian aikaisin tai eikö tämä tapa syödä olekaan U:lle sopiva sun muuta. Sitkeästi vaan onneksi jatkettiin, niin nyt tuntuu että aloitettiin juuri sopivaan aikaan eikä U:lle voisi olla mitään muuta tapaa syödä!